Koulu- ja päiväkotipihojen vaativa suunnittelu alkaa aina käyttäjien kuulemisella. Tietoa kerätään niin henkilökunnalta kuin esim koulunoppilailta. Suunnittelun kuuluvat toiminnalliset osat kuten leikki- ja liikuntavälineet, erilaiset rakenteet, kuivatus, katokset, pinnoitteet, valaistus ja kasvillisuus.
Koulu- ja päiväkotien yksikkökoko on ollut viime aikoina kasvamaan päin. Kulutus on kovaa, valvonnan tulee olla helppoa ja lasten turvallisuus ykkösasioita. Satsaus näissä on yleensä suuri myös taloudellisesti. Usein koulujen pihoista muodostetaan samalla lähiliikuntapaikkoja. Joka tapauksessa niin päiväkotien kuin koulujenkin pihoja käytetään myös iltaisin ja viikonloppuisin. Se on hyvä asia; tehty satsaus tuottaa enemmän, useimmiten samat lapset lähialueelta ovat käyttäjinä kuin päivälläkin. Samalla ilkivallan mahdollisuus pienenee.